Kehitystaloustiede

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Talous

Kehitystaloustiede on taloustieteen osa-alue, joka tutkii kehitysmaiden talouksiin liittyviä erityiskysymyksiä[1]. Sen perinteisiä tutkimusteemoja ovat muun muassa talouskasvu, talouden rakennemuutos, köyhyyden vähentäminen, väestön kasvuun liittyvät kysymykset, epätasaarvokysymykset, maaseudun kehitysongelmat, globaali ympäristökriisi sekä kansantalouksien velkaongelmat.[2]

Kehitystaloustieteellinen tutkimus jakaantuu mikrotaloustieteen ja makrotaloustieteen haaraan. Kehitystalouden mikrotaloustiede käsittelee yksilön, kotitalouden, yrityksen tai markkinoiden toimintaa köyhissä maissa. Esimerkkejä kehityksen mikrotaloustieteen kysymyksistä ovat lasten aliravitsemuksen vaikutus aikuisiän köyhyteen, maan omistusoikeuksien vaikutus investointeihin ja sosiaalisten turvaverkkojärjestelmien merkitys ruokaturvaan. Kehitystalouden makrotaloustiede sen sijaan käsittelee kehityskysymyksiä koko kansantalouden näkökulmasta. Esimerkkejä kehityksen makrotaloustieteen kysymyksistä ovat tutkimus kehitysavun vaikutuksesta talouskasvuun, ja talouskasvun vaikutuksesta köyhyyteen sekä kansainvälisen kaupan tulonjakovaikutukset kehittyvissä maissa. Molemmissa haaroissa harjoitetaan sekä empiiristä että teoreettista tutkimusta.[3]

Kehitystaloustieteen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo ensimmäiset taloustieteilijät, kuten Adam Smith, käsittelivät kehitystaloustieteelle keskeisiä kysymyksiä, kuten köyhyyden vähentämistä. Thomas Malthusin 1700-luvulla kehittämä teoria väestönkasvun ja ravinnon yhteydestä on yhä ajankohtainen väittelyn aihe kehityskeskusteluissa.[4]

Modernin kehitystaloustieteen voidaan katsoa syntyneen toisen maailmansodan jälkeen, jolloin kehitysapu yleistyi.[5] 1940-1960 luvulla kehitystaloustiedettä hallitsivat teoreettiset makrotaloustieteilijät, joiden keskeinen idea oli niin sanottu "Big Push" teoria. Teorian mukaan alikehittyneet maat tarvitsevat suuren määrän investointeja teollistuakseen. "Big Push" teorian isä on Paul Rosenstein-Rodan, jonka mukaan teollistuminen on verrattavissa lentokoneen lähtöön; ennen lentoon lähtöä tarvitaan voimakas kiihdytys, johon tarvitaan suuri määrä energiaa. Viimeistään 1970-luvun lopulla ymmärrettiin että Big Push teoria ei toiminut; Afrikan maat eivät olleet kehittyneet toivotulla tavalla merkittävistä laina- ja kehitysapuvirroista huolimatta.[6]

1980-luvulla kehitystaloustieteen keskeiseksi empiiriseksi kysymykseksi nousi kehitysmaiden velkakriisi ja sen hoito. Jälleen keskustelua hallitsivat makrotaloustieteilijät. Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki näkivät, että kehitysmaiden julkinen taloudenpito oli ollut holtitonta ja niinpä uusien lainojen ehdoiksi laitettiin rakennesopeutusohjelman aloittaminen. Rakennesopeutusohjelma käytännössä siirsi julkistalouden päätäntävallan kehitysmaista Washingtoniin, jossa Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin pääkonttorit sijaitsevat. Vuosikymmenen lopulla vaatimukset lainojen anteeksiannosta kasvoivat. Paul Krugman argumentoi Lafferin käyrää soveltaen, että osittainen lainojen anteeksianto voisi itse asiassa kasvattaa loppulainan takaisinmaksun todennäköisyyttä.[7]

1990-luvulla mikrotaloustieteilijät alkoivat nousemaan esiin kehitystaloustieteessä. Kehitystaloustieteilijät alkoivat kasvavassa määrin hyödyntämään kehitysmaista kerättyjä kotitalousaineistoja tutkimuksissaan. Ensimmäiset Maailmanpankin ns. Living Standard Measurement Study – aineistot tulivat tutkijoiden saataville 1980-luvun puolivälissä[8]. Nämä aineistot auttoivat muun muassa Angus Deatonin ja Martin Ravallionin kaltaisia tutkijoita kehittämään köyhyyden mittaamiseen tarkoittettuja indikaattoreita.[9]

2000-luvulla valtavirran kehitystaloustiede keskittyi entistä enemmän syy-seuraussuhteiden avaamiseen. Harvardin yliopiston Michael Kremer sekä MIT:n Esther Duflo ja Abhijit Banerjee sovelsivat lääketieteessä yleisesti käytetyn satunnaistetun vertailukokeeseen perustuvia menetelmiä kehitystaloustieteeseen. Vuonna 2019 Banerjee, Duflo ja Kremer saivat Nobelin taloustieteen palkinnon näiden tutkimuksien johdosta.[10] Tunnetuin näistä tutkimuksista on Kremerin ja Ted Miguelin 1990-luvun lopulla suorittama koe, jossa 75 koulua Länsi-Keniassa jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään.[11] Oppilaat ensimmäisen ryhmän kouluissa saivat matokuurin ja toisen koulun oppilaat muodostivat kontrolliryhmän.[11] Vuotta myöhemmin tutkijat huomasivat, että lasten terveys oli parantunut sekä poissaolot vähentyneet matokuurin saaneissa kouluissa, kontrolliryhmään verrattuna.[11] Nykyään kehitysyhteistyöhankkeiden vaikuttavuutta mitataan kasvassa määrin satuinnaistetun vertailukokeen menetelmillä.[12]

Kehitystaloustiede Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitystaloustieteeseen erikoistunut, YK:n yliopiston World Institute for Development Economics Research, UNU-WIDER -tutkimuslaitos on toiminut Suomessa vuodesta 1985 asti.[13] Tästä huolimatta suomalaisten yliopistotutkijoiden keskuudessa kehitystaloustieteen tutkimus on ollut vähäistä.[14] Kenties kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kehitystaloustieteilijä on Maailmanpankissa työskennellyt Ritva Reinikka.[15]

Tunnettuja kehitystaloustieteilijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Debraj Ray: Development Economics. Princeton University Press, 1998. ISBN 9780691017068.
  • Christopher Udry Pranab Bardhan: Development Microeconomics. Oxford University Press, 1999.
  • William R. Easterly: The Elusive Quest for Growth: Economists' Adventures and Misadventures in the Tropics. MIT Press, 2001. ISBN 9780262050654.
  • Daryl Collins, Jonathan Morduch, Stuart Rutherford, Orlanda Ruthven: Portfolios of the Poor: How the World's Poor Live on $2 a Day. Princeton University Press, 2010. ISBN 9780691148199.
  • Abhijit V. Banerjee and Esther Duflo: Poor Economics: A Radical Rethinking of the Way to Fight Global Poverty. PublicAffairs, 2011. ISBN 9781586487980.
  • Daron Acemoglu, James A. Robinson: Why Nations Fail: The Origins of Power, Prosperity, and Poverty. Crown Publishing Group, 2012. ISBN 0307719219.
  • Angus Deaton: The Great Escape: Health, Wealth, and the Origins of Inequality. Priceton University Press, 2013. ISBN 9780691153544.
  • Pierre-Richard Agénor & Peter J. Montiel: Development Macroeconomics - 4th Edition. Princeton University Press, 2015. ISBN 9780691165394.
  • Martin Ravallion: The Economics of Poverty: History, Measurement, and Policy. Oxford University Press, 2016. ISBN 9780190212773.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Suomalainen asiasanasto- ja ontologiapalvelu Finto. Viitattu 4.7.2016
  2. ↑ Kaivo-oja, Jari: Entistä monipuolisempi perusoppikirja kehitystaloustieteestä. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 1995, 91(2). vsk, s. 364–367. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.7.2016.
  3. ↑ Re-uniting development economics Dani Rodrik's weblog. Viitattu 31.12.2019.
  4. ↑ Antony Trewavas: Malthus foiled again and again. Nature, 2002-08, nro 6898, s. 668–670. doi:10.1038/nature01013. ISSN 1476-4687. Artikkelin verkkoversio. en
  5. ↑ Passiivista avunsaajista yhteistyökumppaneiksi – kehitysyhteistyön lyhyt historia global.finland.fi. Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Globaalikasvatus: Muuttuva kehitysyhteistyö (4.2012). Arkistoitu 1.9.2018. Viitattu 1.9.2018.
  6. ↑ The big push back: Randomised trials could help show whether aid works. The Economist, 2011/12. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  7. ↑ Paul Krugman: Market-based debt-reduction schemes. NBER Working Paper Series, 1988. Cambridge, Mass., USA: National Bureau of Economic Research. (englanniksi)
  8. ↑ Kinnon Scott, Diane Steele, Tilahun Temesgen: Chapter XXIII: Living Standards Measurement Study Surveys. Household Sample Surveys in Developing and Transition Countries, 2005. United Nations. (englanniksi)
  9. ↑ Angus Deaton: Household Surveys, Consumption, and the Measurement of Poverty. Economic Systems Research, 1.6.2003, nro 2, s. 135–159. doi:10.1080/0953531032000091144. ISSN 0953-5314. Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ Taloustieteen Nobel-palkinnon saavat köyhyystutkijat Abhijit Banerjee, Esther Duflo ja Michael Kremer Helsingin Sanomat. 14.10.2019. Viitattu 14.10.2019.
  11. ↑ a b c Miguel, Edward, ja Michael Kremer: Worms: identifying impacts on education and health in the presence of treatment externalities. Econometrica, 2004, 71(1). vsk. (englanniksi)
  12. ↑ Cameron, Drew B., Anjini Mishra, and Annette N. Brown: The growth of impact evaluation for international development: how much have we learned?. Journal of Development Effectiveness, 2016, 8(1). vsk. (englanniksi)
  13. ↑ Antti Suvanto: Ajattele laajemmin – Think Wider: Finn Tarpin haastattelu. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 2018, 114(1). vsk. Kansantaloustieteellinen Yhdistys. Artikkelin verkkoversio.
  14. ↑ Antti Suvanto: Kehitystaloustieteen tutkimusta tarvitaan. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 2018, 114(1). vsk. Kansantaloustieteellinen yhdistys. Artikkelin verkkoversio.
  15. ↑ Ängeslevä, Päivi: Tunnetuin suomalainen kehitystaloustutkija. Kehityslehti, 8.5.2015.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kehitystaloustiede&oldid=20876793”